Tutkimus: 020202 on Suomen ehdottomasti suosituin numeropalvelu

Kirjoittaja Reija Juusela,
5.6.2023

020202 on yksi vanhimmista suomalaisista numeropalveluista, ja tuoreen IRO tutkimustoimiston tekemän kyselytutkimuksen mukaan 020202 on Suomen suosituin ja tunnetuin numeropalvelu. Tutkimukseen osallistui 1000 suomalaista.

Vastaajien kesken suuri yksimielisyys

Tutkimuksen vastaajista suurin osa mainitsi 020202-numeropalvelun ensimmäisenä yhteystietoja tarjoavana palveluna. Huomionarvoista on, että 020202 oli myös ensimmäisellä sijalla toisena mainittujen numeropalveluiden joukossa. 020202 oli suosituin numeropalvelu riippumatta vastaajien iästä, sukupuolesta, asuinpaikasta, koulutuksesta tai muista demografisista tiedoista.

”On ilahduttavaa huomata, miten olemme pysyneet suomalaisten suosikkinumerona vuosikymmenestä toiseen. Me olemme yksi harvoja puhelinpalveluita, joista saa henkilökohtaista palvelua ympäri vuorokauden. Teemme kovasti töitä sen eteen, että pystymme vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin – tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että työmme kantaa hedelmää”, kertoo 020202 Palvelut Oy:n operatiivinen johtaja Salla Raejoki-Alihaanperä.

Myös Nollakakkosen sisaryhtiö Fonecta sai paljon mainintoja kysyttäessä yhteystietoja tarjoavia palveluita. Fonecta tarjoaa yhteystietopalveluita esimerkiksi Fonecta Caller -sovelluksessa. Fonecta Caller oli ensimmäisellä sijalla, kun tiedusteltiin, mitä SMS-palveluita tai ladattavia sovelluksia vastaajat osaavat nimetä. Seuraavilla sijoilla olivat 020202- ja 16400-tekstiviestipalvelut.

020202-numeropalvelu on ensisijainen sekä puheluissa että tekstiviesteissä

Suurin osa kyselyyn vastaajista kertoi soittavansa pääasiassa numeroon 020202 tarvitessaan numeropalvelua. Toiseksi eniten vastaajat kertoivat soittavansa 118-numeropalveluun.

Suurin osa vastaajista mainitsi ensimmäisenä Nollakakkosen myös tekstiviestinumerona, josta saa yhteystietoja.

”Tarjoamamme tekstiviestipalvelut ovat laajoja, ja niiden pariin löytää jatkuvasti yhä useampi käyttäjä. Palvelun suosio perustuu siihen, että tekstiviestin lähettäminen on nopeaa ja helppoa”, kertoo Nollakakkosen Business Lead Janni Hassel.