Taija Parviainen työskentelee yhteiskunnallisesti merkittävän sote-kyydinvälityksen hyväksi. Sote-työn laadulla on suora vaikutus monen asiakkaan elämään.
Taija Parviaisen työpäivät kuluvat nopeasti 020202 Palvelut Oy:n sote-kyytien välityksen parissa. Sote-työllä on valtava merkitys, sillä sen avulla ylläpidetään erityisapua tarvitsevien ihmisten elämänlaatua; sote-kuljetusten ansiosta asiakkaat pääsevät kulkemaan päivittäisiin menoihinsa sekä muihin tärkeisiin paikkoihin. Taijan tehtävänä on toimia sote-kyydinvälittäjien ryhmäpäällikkönä, joten työhön kuuluu paljon palvelun takaamiseen liittyviä tehtäviä sekä työntekijöiden avustamista vaihtelevissa tilanteissa. Tällä hetkellä 020202 Palvelut tekee yhteistyötä usean hyvinvointialueen kanssa, joten työn laadulla on suora vaikutus monen asiakkaan elämään.
Asiakaspalvelutausta avaa monia ovia
Asiakaspalvelutaidoista on paljon hyötyä Taijan työssä. Ennen ryhmäpäällikön työtä Taijalle on kertynyt kokemusta yrittäjyydestä, ravintola-alasta ja asiakaspalvelutehtävistä. Sote-kyytien välitykseen hän ajautui, kun korona vaikeutti työtilannetta ja hän selasi avoimia työpaikkoja. ”Minulla ei ollut mitään aiempaa kokemusta alasta, mutta soitin silloiselle päällikölle, joka sanoi, että haku sulkeutuu viiden minuutin kuluttua. Laitoin hakemuksen todella nopeasti, ja seuraavana päivänä sama päällikkö soitti ja kutsui haastatteluun, ja pyysi, että laittaisin vielä CV:nkin heille. Se oli kiireessä unohtunut”, Taija naureskelee.
Melko nopeasti tilauskäsittelijäksi ryhdyttyään Taijalle alkoi kertyä vastuuta. Hän työskenteli niin työvuorosuunnittelun kuin muidenkin päivittäisten juoksevien asioiden parissa. ”Siihen asiakaspalvelutyöhön tuli ihan huomaamatta kaikenlaista muuta sivulle. Ja minulle oli hyötyä siitä, että tulin yritystaustasta. Ymmärsin tilanteen työntekijän näkökulmasta, mutta samalla tiedostin, että yrityksen tehtävä on tehdä voittoa. Minulla oli suhteellisen hyvä käsitys kokonaistilanteesta ja siitä, mitä asioita on otettava huomioon.”
”Tässä työssä ei ole varaa kovin kriittisiin virheisiin”
Sote-työssä tilanteet ja asiakkaat vaihtelevat. Asiakkaat tilaavat sote-kuljetuksia esimerkiksi työ- ja päivätoimintamatkoja varten tai kerho- ja koulukuljetuksiin sekä muiden päivittäisasioiden hoitamista varten. ”Asiakkailla on monesti erityistarpeita, ja sote-työtä tehdessä on erittäin tärkeää ottaa huomioon asiakkaiden vaihtelevat tarpeet. Asiakkaina saattaa olla esimerkiksi muistisairaita tai ihmisiä, joiden on vaikeaa tuottaa puhetta. Lisäksi on tärkeää muistaa, että monelle asiakkaalle me saatamme olla ainut kontakti toiseen ihmiseen koko viikon aikana. Sillä on todella suuri merkitys.”
Sote-työtä tehdään yhteistyössä kuljetusyritysten sekä hyvinvointialueiden kanssa. Kaikki työskentelevät yhdessä, jotta asiakkaille saataisiin tuotettua heidän tarvitsemaansa palvelua. ”Työ vaatii osaamista ja ammattitaitoa. Meillä on vastuu tuottaa korkeatasoista palvelua asiakkaille, mutta olemme vastuussa myös hyvinvointialueille. Hyvinvointialueet luottavat siihen, että hoidamme oman osamme. Lisäksi myös yhteistyö kuljettajien ja kuljettajayritysten kanssa on tärkeää. Kokonaisuuden on oltava toimiva, sillä mahdolliset haasteet heijastuvat herkästi asiakkaan arkeen.”
Työstä tekee erityisen merkittävää juuri se, että asiakkaina on iäkkäitä tai vaikeavammaisia ihmisiä. ”Heille on erityisen tärkeää saada sellainen olo, että he ovat tärkeitä ja arvostettuja ihmisiä. Kun asiakkaana on lapsia, vanhuksia tai keitä tahansa erityisavustusta tarvitsevia, ovat he ikään kuin vastuullamme. Tässä työssä ei siis ole varaa mihinkään kovin kriittisiin virheisiin. Meidän tehtävämme on palvella heitä niin hyvin kuin mahdollista ja tehdä heidän elämänsä mahdollisimman helpoksi. Siksi tämä työ on niin merkityksellistä.”