Nollakakkoselle tulee mitä moninaisempia kysymyksiä, joista osa on ainutkertaisia, mutta toiset vaihtelevat aina sen mukaan, onko kesä vai talvi. Kesäisin kysellään paljon lomailuun ja säähän liittyviä asioita, ja asiakaspalvelijamme ovat tottuneet etsimään vastauksia mitä visaisimpiin asioihin. Jotkut kysymykset toistuvat useammin kuin toiset, ja keräsimme tähän artikkeliin tavallisimmat kysymykset, joita meille kesäisin esitetään.
Tarvitseeko ruotsinlaivalle passia?
Tämä on kysymys, joka pohdituttaa suomalaisia ympäri maan. Toisinaan meille tulee hätäisiä puheluita juuri ennen kuin Viking Linen tai Tallink Siljan olisi aika lipua pois satamasta, ja meiltä tiedustellaan, että kelpaako ajokortti laivalle. Myös Kela-kortin kelpaavuutta on joskus kysytty. Vastaus tähän risteilykansaa piinaavaan ikuisuuskysymykseen kuitenkin on: ei. Risteilylle ei tarvitse passia. Jos laivalle lähtijällä on hallussaan pohjoismaalainen ajokortti tai EU-standardien mukainen henkilökortti, voi passin jättää huoletta kotiin.
Vierasvenesatamien palvelut ja aukioloajat kiinnostavat
Vierasvenesatamien palveluista ja niiden aukioloajoista tiedustellaan aina kesäisin, kun venekausi on kuumimmillaan. ”Onko siellä Utön vierasvenesatamassa kahvilaa? Minkä verran se satamamaksu olikaan?” Tämänkaltaisiin kysymyksiin vastaaminen on vakiokamaa Nollakakkosella kesäisin, ja mitä idyllisempien saaristokohteiden vierasvenesatamien tarkastelu lisää kesäfiilistä myös asiakaspalvelijoilla.
Koronarajoitukset matkustuksessa
Koronarajoituksista tiedustelu on myös tavallista, mutta siihen vastaaminen ei ole niin yksiselitteistä. Asiakkaat tiedustelevat riittävästä rokotteiden määrästä sekä koronatodistuksista, mutta oikea vastaus riippuu täysin matkakohteesta sekä matkustusajankohdasta. Esimerkiksi nyt kesällä ei koronarajoituksia tiettävästi matkustuksessa juuri ole, mutta tilanteen eläessä saattavat rajoitukset taas tulla voimaan. Nollakakkonen auttaa tällöinkin oikean ja ajantasaisen tiedon metsästämisessä mielellään.
Punkkirokotukset
”Kuinkas kauan se punkkirokotus on voimassa? Täytyykö joka kesä ottaa uusi?” Tiedustelee ei vain yksi, vaan useampi Nollakakkoseen rimpautteleva asiakas. Myös punkit aktivoituvat kesällä, minkä johdosta etenkin saaristossa on syytä olla tietoinen näistä pikkueliöistä, jotka niin mielellään tekisivät ihmisen kanssa hieman lähempää tuttavuutta. Punkkirokote on kuitenkin hieno keksintö, jonka ensimmäiseen perusrokotussarjaan kuuluu kolme rokotusta. Toinen annos annetaan 1-3 kuukautta ensimmäisen jälkeen ja kolmas annos 5-12 kuukautta toisen annoksen jälkeen. Ensimmäinen tehoste annetaan kolmen vuoden kuluttua siitä, kun perusrokotussarjan kolmas annos on otettu. Joka kesä ei siis tarvitse kaasuttaa punkkibussille rokotetta varten!
Sinilevätilanne
Uskaltaako siellä Pyhäjärvessä nyt uida ja joko siellä Munkkiniemen rannalla on sinilevää, näitä tietoja kannattaa nollakakkoslaisten pitää melkeinpä jatkuvasti avoinna työasemillaan, sillä innokkaat uimarit kääntyvät usein Nollakakkosen puoleen, kun ovat matkalla polskimaan. Valitettavasti usein kuumat kesät tuovat mukanaan myös sinileväkukintoja, jolloin on vesipedoille kerrottava ikävä uutinen: veteen ei kannata nyt mennä. Onneksi sijainnista riippuen monissa paikoissa on myös maauimaloita, joita ei sinileväepidemiat paina!
Veronpalautukset – milloin tontut tippuvat tilille?
Tämä aihe kiinnostaa asiakkaita usein. Nykyisin, kun veronpalautuksille ei ole enää yhtä yhteistä maksupäivää, kirvoittaa aihe entistä enemmän kysymyksiä. Verohallinnon mukaan veronpalautusten maksupäivä riippuu kuitenkin siitä, milloin ihmisen oma verotus päättyy. Suurin osan henkilöasiakkaiden veronpalautuksista maksetaan kuitenkin elokuussa tai syyskuussa, jolloin on vielä mukavasti aikaa ostaa palautuksillaan vaikka rapuja rapujuhliin tai ilotulitteita venetsialaisiin.
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin olemme tottuneet Nollakakkosella vastaamaan. Kysymysten perusteella on mukavaa huomata myös vuodesta toiseen, että suomalaiset viettävät kesäänsä nauttien uimisesta, säästä, luonnosta ja matkustuksesta. Näihin liittyvissä kysymyksissä on aika kiva auttaa asiakkaita ja osaltaan olla mahdollistamassa ikimuistoisten lomahetkien syntymistä!