Muistatko ajat, jolloin lankapuhelimet vielä pirisivät ja useimpiin puhelimiin oli liimattuna numeropalvelu 118:n sekä hätänumero 112:n tarrat? Me muistamme, sillä vaikka lankapuhelimet ovat vähenemään päin, soi puhelin 118-palvelussa yhä jatkuvalla syötöllä!
Mistä 118 sai alkunsa ja mitä kaikkea numeropalvelussa ennen tehtiin?
Vuonna 1947 laki määräsi Suomessa, että operaattorin oli tarjottava asiakkailleen numeropalvelua. Puhelinyhtiöiden lisäksi numeropalvelua tehtiin myös valtion virastossa, eli Posti- ja telelaitoksella.
”Siellä välitettiin ARP- eli autoradiopuheluita. Käytännössä se meni sillä tavalla, että asiakas kertoi numeron, johon halusi soittaa, ja sitten keskuksesta yhdistettiin. Fyysinen piuha laitettiin ulossoittoreikään, jolloin asiakas pääsi soittamaan haluamaansa numeroon.” kertoo 118:aa vuosia tehnyt asiakaspalvelija Sirkku.
Tuohon aikaan ARP-puheluiden välittäminen oli tärkeä tehtävä, minkä lisäksi keskuksessa välitettiin saaristo- ja erämaapuheluita, luettiin merisää nauhalle, tilattiin takseja ja hoidettiin teleasemille tulevia hälytyksiä. Numeropalvelua tehtiin, kun muilta tehtäviltä ehdittiin.
Ennen oli tavallista, että pienempien puhelinyhtiöiden numerotiedustelua hoiti yksi yksittäinen sihteeri, joka useimmiten osasi vielä ison osan puhelinnumeroista ulkoa. Pitkälle on tultu niistä päivistä, kun sihteeri 50-luvulla istui pöytänsä ääressä ja lasketteli paikkakuntalaisten numeroita ulkomuistista!
Alkuaikoina numeropalvelut olivat aluekohtaisia, ja muun muassa Helsingissä oli oma numerotiedustelunsa. Jos siis helsinkiläinen halusi esimerkiksi saada tamperelaisen puhelinnumeron, piti hänen soittaa kaukonumeropalveluun, jonka numero oli tuolloin 020.
Numeropalvelun mullistus 1990-luvulla
Numeropalvelu mullistui, kun numeroita ei tarvinnut etsiä enää puhelinluetteloista, ja kun 1990-luvulla tulivat ensimmäiset automaattiset matkapuhelimet. Tämän jälkeen tuli mahdollisuus yhdistää puhelu suoraan sinne, mihin asiakas oli soittamassa. Numeropalveluun alettiin panostaa.
1990-luvulla luovuttiin suuntanumerouudistuksen myötä suuresta määrästä pieniä verkkoyhtiöitä. Suomi jaettiin telealueisiin, minkä yhteydessä kaikki numerotiedot tulivat operaattoreiden yhteiseen tietokantaan.
Tällöin päätettiin perustaa uusi numero – 118 – joka kaikkien operaattoreiden tuli tarjota asiakkailleen. Tuolloin pienemmät puhelinyhtiöt ryhtyivät ulkoistamaan numeropalvelua isommille toimijoille.
”Muistaakseni, kun 118 perustettiin, niin sen kunniaksi järjestettiin ihan juhlat Helsingissä!” kertoo 020202 Palvelut Oy:llä 40 vuotta työskennellyt Satu.
Nykyisin 118-palvelun tarjoajia on periaatteessa enää vain kaksi. Riippuu täysin operaattorista, mille palveluntarjoajalle puhelu suuntautuu. Esimerkiksi Telian ja DNA:n asiakkaiden soitot ohjautuvat 020202 Palvelut Oy:lle.
118 numerossa vastaa asiantunteva ja kokenut asiantuntija
Kehitys on kulkenut kiihtyvällä nopeudella, ja 118 on kestänyt hyvin aikaa. 020202 Palvelut Oy tekee yhä yhteistyötä operaattoreiden kanssa ja puheluita numeroon saapuu päivittäin runsaasti.
118 on Suomen vanhin numerotiedustelu, ja alusta saakka 118-palvelussa on pidetty arvossa korkeatasoista asiakaspalvelua. Tämän ansiosta 118-numeropalvelulla on vankka ja vakiintunut käyttäjäkunta.
”Siinä missä 118-palvelu on pysynyt perinteisenä numeropalveluna, jolle on yhä runsaasti kysyntää, on ympyrä 020202-palvelun kohdalla ikään kuin sulkeutunut; nykyisin Nollakakkosella tehdään taksitilauksia ja monia muitakin asioita asiakkaan puolesta – kerrotaan vaikka merisää, jos on tarpeen!” kertoo 020202 Palvelut Oy:n palvelupäällikkö Marianne Vesanen.
Asiasta uutisoi myös Uusiteknologia.fi.